Pyörösahojen terät

Poratuulesta saat laadukkaat sahanterät kaikkiin sahoihin ja kaikkiin käyttötarkoituksiin! 

Tuomme itse maahan saksalaista Edessön terää (entinen nimi Koll), mutta myymme teriä myös muilta merkkivalmistajilta. 

Toimitamme myös tylsät terät teroitukseen!

Oikea terä sahan ja materiaalin mukaan 

Pyörösahalla sahattaessa oikean terän valinta vaikuttaa jopa sahaa tai sahaajaa enemmän lopputulokseen. Oikean terätyypin valinta riippuu siitä, minkälaisella koneella ja millaista materiaalia sahataan, ja onko tarkoitus halkaista, katkaista vai tehdä molempia samalla terällä. 

Isoimpia halko- ja kenttäsirkkeleitä lukuun ottamassa pyörösahoissa käytetään tätä nykyä lähes poikkeuksetta kovametallipaloilla varustettuja teriä. Myös vanhoja ns. "peltiteriä" on kuitenkin edelleen saatavana ainakin tilaustuotteena. Kovametallihampaiset terät kestävät moninkertaisesti pidempään kuin "peltiterät" ja ne voidaan myös teroittaa koneellisesti.

Sirkkelinterissä hinta- ja laatuskaala on todella suuri. Halvoilla terillä ei useinkaan saa aikaiseksi kelvollista jälkeä, niitä ei voi välttämättä teroittaa ja ne saattavat olla jopa vaarallisia käyttää. Esimerkiksi monen halpasahan mukana tulevissa vakioterissä teräpalat ovat pieniä sekä huonosti tasapainotettuja ja terän runkomateriaali vetelää. 

Hyvän sirkkelinterän tunnistaa helposti. Teräpalat ovat isoja sekä tukevasti kiinni ja runko soi komealla sävelellä, jos sitä kopauttaa. Hyvässä terässä on huomioitu myös lämpölaajentuminen: terässä on joko laserilla leikattuja ohuita uria, jotka hiljentävät myös sahausääntä, tai esimerkiksi kuparinasta. Kunnollinen terä on kestävä, sillä tukevasti kiinni olevat teräpalat eivät irtoa kovaan oksaan osuttaessa tai välttämättä pienistä nauloistakaan. Tylsän terän voi myös teroittaa lukuisia kertoja. 

Terää ostettaessa huomio kiinnittyy usein lähinnä terän halkaisijaan sekä keskireiän kokoon; myös terän paksuudella voi olla merkitystä. Ne ovatkin oleellisia mittoja, olkoonkin että liian suuren keskireiän voi pienentää sahaan sopivaksi tätä tarkoitusta varten valmistetuilla sovitusprikoilla. Keskireiän voi tarvittaessa myös sorvauttaa suuremmaksi. 

Millimääriäkin merkittävämpää on kuitenkin terän hammastus, joka tulee valita käyttötarkoituksen mukaan. Perinteisessä terämallissa hampaat ovat eteenpäin kallellaan (positiivinen rintakulma). Tällainen terä sopii sahaamiseen käsipyörösahoilla sekä pöytäsirkkeleillä. Harvahampainen terä on omimmillaan puun halkaisemiseen esimerkiksi rakennussirkkelillä. Se leikkaa nopeasti ja tehokkaasti, mutta jälki ei ole siistiä. Tiheämmin hammastettu terä on hidasleikkuisempi, mutta jättää siistimmän jäljen ja soveltuu esimerkiksi levyjen sahaamiseen. 

Jiirisahoissa tulisi sen sijaan käyttää terää, jossa hampaat on kallistettu taaksepäin (negatiivinen rintakulma). Tällainen terä on hyväjälkinen ja turvallinen terä katkaisusahaamiseen, mutta ei sovellu ollenkaan halkaisusahaukseen. Esimerkiksi listoituksessa, paneloinnissa tai muussa repimätöntä jälkeä vaativassa katkaisusahauksessa käytetään tiheähampaista terää. Harvahampaisemmat terät ovat puolestaan tehokkaita esimerkiksi terassilautojen ja muiden lankkujen katkaisuun. 

Myös kevytmetalleille, kuten esimerkiksi alumiineille, tarkoitetut terät ovat negatiivisella rintakulmalla. Sen lisäksi niissä on ns. trapetsiteroitus, eli joka toisen teräpalan kulmat on viistetty pois. Trapetsihampaisia teriä käytetään myös muovien, pinnoitettujen levyjen (esim. laminaatti tai melamiini) sahaamiseen, mutta ne soveltuvat useimmiten erinomaisestmyös puun katkaisuun. 

Sirkkelinteriä on saatavana myös muiden materiaalien sahaukseen. Pellin ja metallin sahaukseen tarkoitetuissa terissä on negatiivinen rintakulma sekä lastun paksuutta säätelevä hammastus. Metallin sahaamisessa tulee kuitenkin käyttää siihen tarkoitukseen soveltuvaa pyörösahaa: tavalliset puukäyttöön tarkoitetut sirkkelit pyörivät liian kovaa.

Kiviperäisiä ja muita kuluttavia aineita, kuten esimerkiksi laminaattia ja kovia rakennuslevyjä, voidaan puolestaan sahata kulmahiomakoneesta tuttua timanttilaikkaa muistuttavilla terillä tai terillä, joissa kovametallihampaiden tilalla on timanttipalat.