Sorvitaltat

Sorvitalttojen suhteen ei ole olemassa oikotietä onneen. Taltan tulee olla laadukkaasta materiaalista valmistettu, jotta sen saa teräväksi ja että se myös pysyisi terävänä. Kunnollinen taltta on myös tukeva ja riittävän pitkällä kahvalla, jolloin sorvaaminen on miellyttävää ja turvallista.

Poratuuli on toiminut jo vuodesta 1999 alkaen Crown Hand Toolsin maahantuojana Suomessa. Crownin laadukkaat taltat valmistetaan Sheffieldissä käsityönä korkealaatuisista raaka-aineesta. Niissä yhdistyvät perinteinen englantilainen käsityöläisyys sekä modernin puunsorvauksen parhaat innovaatiot.


 Tällä sivulla tarjoamme hyödyllistä perustietoa erilaisista sorvitaltoista.

Talttamallit 

Rouhintatalttaa käytetään puun pyöristämiseen alkusorvauksessa. Isojen puuaihioiden sorvauksissa käytetään leveitä ja pienien sorvauksissa kapeampia rouhintatalttoja. Taltta on tehokas, mutta sen jälki ei riitä viimeistelytöihin. Rouhintataltoissa kahvaosa on keskimääräistä pidempi, sillä niillä sorvataan muita talttoja ronskimmilla otteilla. Aloittavan sorvarin perusvalikoimaan kuuluu useimmiten 19mm rouhintataltta. 

Kourutaltta on sekin yksi lieriö- ja kärkivälisorvauksen perustaltoista. Yleiskäytössä suositaan 10mm ja 13mm leveitä talttoja. Matalakouruinen kourutaltta teroitetaan useimmiten ”neidonkynnen” muotoon. Neidonkynsimuotoon teroitettu kourutaltta on varsin monipuolinen taltta: se soveltuu erityisen hyvin ulkopuoliseen muotoiluun, mutta sitä voidaan käyttää myös sisäsorvauksessa, mikäli talttatuen saa lähelle sorvattavaa puuta. Lähes jokainen sorvaaja teroittaa neidonkynsitalttansa hieman eri tavalla. Perusmallien lisäksi saatavilla on jo valmiiksi erilaisella profiililla olevia talttoja, mutta yleisimmin sorvari muotoilee perusmallin taltan (Crown 236 ja 237) mieleisekseen hiomalla terävimmän kärkikulman pois. 

Kulhotaltta on nimensä mukaisesti hyvä sisäsorvaustaltta. Se eroaa kourutaltoista selvimmin siinä, että sen ura on syvempi. Syvempi ura antaa taltalle tukevuutta, vaikka talttatuki olisi kauempana sorvattavasta puusta. Kulhotaltassa teräosa on muita yleisiä talttoja pidempi. Myös taltan kahvaosa on hallittavuuden takia keskimääräistä pitempi. Kulhotaltan terä teroitetaan yleensä sivuilta pyöreäksi, jolloin sillä voidaan leikata myös terän sivuosilla.  Aloittavan sorvarin perushankintoihin kuuluu hieman käyttötarpeesta riippuen joko 10 tai 13-millinen kulhotaltta. Myynnissä on myös muita kokoja sekä erikoisemmilla profiileilla varustettuja talttoja. 

Erotustaltat ja –veitset on tarkoitettu sorvattavan kappaleen irroittamiseen aihiosta, eli katkaisuun. Jokaisella sorvarilla on käytössään jonkinlainen veitsi tai taltta siistiin ja tarkkaan katkaisuun. Suosituimpia tuotteitamme ovat ohut veitsi (Crown 244A) sekä ”timantinmuotoinen” 5mm paksu erotustaltta (Crown 246). Erotustaltta on yksi tärkeimmistä sorvaustaltoista. Jos erotustaltta on huonolaatuinen tai tylsä, se repii katkaisussa puun syyt irti, eikä sorvausjäljestä saada sileätä edes hiomalla. Joissakin tapauksissa erotustaltoilla voidaan sorvata myös uria. Erilaisille koristeurille ja –kuvioille on saatavana myös omia erikoistalttoja. 

Ovaalitaltta kuuluu sekin modernin sorvarin perustalttoihin. Se korvaa perinteisen vinokärkisen tasataltan lieriö- ja kärkivälisorvauksessa. Pyöristetyn muotoilun ansiosta sillä on helpompi sorvata kaarevia ulkopintoja kuin perinteisellä lattataltalla. Ovaalimuoto antaa myös taltalle lisää jämäkkyyttä, joka helpottaa tarkkaa sorvausta. Taltan leveys valitaan sorvattavan kappaleen halkaisijan mukaan. Esimerkiksi 13mm taltta soveltuu kynäaihioiden sorvaamiseen, 19mm on sopiva yleiskäyttöön ja isommat taas joutuisampia suurikokoisten kappaleiden sorvaamiseen. Ovaalitaltalla sorvataan vain puolivälin alaosaa käyttäen, jolloin vältytään terävän kärjen tarttumiselta sorvattavaan kappaleeseen. Ovaalitaltta on helppo teroittaa. 

Vino tasataltta on siis saanut väistyä käytännössä lähes täysin ovaalitaltan tieltä. Useimmissa valmiissa sarjoissa on tosin mukana perinteinen lattamalli ovaalitaltan sijasta ja perinteiseen malliin tykästyneille on saatavana edelleen erittäin laaja valikoima. Vino tasataltta on käyttökelpoinen tasaista ulkopintaa tai loivia muotoja sorvatessa.

Kaapimet eroavat muista sorvitaltoissa. Niitä käytetään nimensä mukaan kaapimiseen, kun normaalisti taltoilla pyritään leikkaamaan lastua puusta. Kaapimenkin voi toki teroittaa myös leikkaavaksi taltaksi. Kaapimia käytetään lähinnä töissä, joissa leikkaavia talttoja ei voi käyttää: esimerkiksi lautasen sisäpohjan oikaisussa tai kaarevien pintojen tasoittamisessa. Kaavinta voidaan käyttää myös joissakin tapauksissa sorvatun työn viimeistelyyn leikkaavaa talttaa turvallisemmin. Suurin ero erilaisissa kaapimissa on pään muoto. Myynnissä on niin suoraa, vinoa, pyöreää kuin montaa muutakin kaavinmallia, joista erikoisimmat on suunniteltu tiettyihin käyttötarpeisiin. Monen sorvarin perusvalikoimaan kuuluu monikärkikaavin (Crown 268), jossa teräpalan voi vaihtaa tarpeen mukaan. 

Rengastaltta on tuorein lisäys sorvareiden perustalttavalikoimaan. Nimensä mukaisesti sen varren päässä on hiukan kartionmuotoinen rengas. Rengastaltta on tarkoitettu kulho- ja muuhun sisäsorvaukseen. Sillä sorvaaminen vaatii jonkin verran harjoittelua, mutta sillä on varsin miellyttävä sorvata, kunhan sitä oppii käyttämään. Rengastaltta teroitetaan sisäpuolelta pyöreällä timanttiviilalla. Rengastalttoja on kahta kokoa: pienempi (13mm rengastaltta) kuuluu sorvaajien perustalttoihin. Isommassa 25mm rengastaltassa myös varsiosa on pidempi, joten se sopii paremmin esimerkiksi syvien maljakoiden sorvaamiseen. 

Erikoistalttoja käytetään ja ostetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän, kun sorvaus on muuttunut entisaikojen käyttöesineiden valmistuksesta mitä mielikuvituksellisempien ja uniikkien esineiden sorvaamiseen. Helmentekotaltta on kehitelty alun perin tasalaatuisen helmimäisen koristeuran helppoon sorvaamiseen, mutta se on näpsäkkä työkalu myös identtisten puuhelmien puoliautomaattiseen tekoon. Renkaantekotaltalla voidaan puolestaan sorvata ja irrottaa kätevästi rinkula vaikkapa pikarin varteen. Taltta soveltuu myös esimerkiksi ranne- tai verhorenkaiden nopeaan sorvaamiseen. Omat työkalunsa on myös esimerkiksi kierteiden tekoon tai onttojen kiinanpallojen sorvaamiseen.

Crown Revolution -taltta on erityisen suosittu kaikenlaiseen ontelosorvaamiseen. Siinä on rengastaltan tyylinen Super Ring -terä, jonka lastunpaksuuden säätö helpottaa sorvaamista myös haastavissa kohteissa. Taltan varsi on teleskooppimainen ja teräpää säädettävissä haluttuun kulmaan. Revolution-sarjaan on saatavana runsaasti erilaisia vaihtovarsia ja -teräpaloja. Muista erikoistaltoista

Vinkit ensimmäisten talttojen ostajalle

Sääntö numero 1: älä osta kiinalaisia halpatalttoja! Hiiliteräksisiä talttoja ei saa teräväksi, tai jos saakin, niin ne tylsyvät heti ensimmäisen oksan kohdalla. Huonoilla taltoilla sorvaamisesta ei tule mitään ja harrastus saattaa loppua jo ennen kuin ehtii edes kunnolla alkaa.

Hommaa aluksi muutama pikateräksestä (HSS) valmistettu laadukas taltta. Neljällä tai viidellä kunnollisella taltalla pääsee jo mukavasti alkuun harrastuksessa. Talttavalikoimaa voi sitten myöhemmin täydentää sen mukaan, millaisille taltoille osoittautuu tarvetta. Jos taas sorvauskärpänen ei hyvistä varusteista huolimatta satukaan puraisemaan, niin laadukkaille sorvitaltoille löytyy kyllä ostaja.

Voit ostaa valmiin talttasarjan tai pyytää meitä kasaamaan juuri sinun käyttötarpeisiisi parhaiten sopivan valikoiman.

Ole varovainen omatekoisten sorvitalttojen kanssa, jos saat sellaisia esimerkiksi käytetyn sorvin mukana. Esimerkiksi vanhoista viiloista hiotut taltat olivat aikoinaan yleisiä, kun valmiita talttoja ei vielä ollut helposti saatavana. Materiaalia ja karkaisua viiloilla ei ole kuitenkaan suunniteltu kestämään sorvauskäyttöä ja ne voivat napsahtaa poikki vaarallisesti kesken sorvaamisen.

Opettele ja kysy vinkkejä myös talttojen teroittamiseen. Talttojen terävyys on vähintään yhtä tärkeää kuin niiden materiaali.

Tietoa terämateriaaleista

Halpissarjoissa myytävät taltat on yleensä valmistettu jonkinlaisesta hiiliteräksestä. Kunnolliset taltat valmistetaan sen sijaan pikateräksestä (HSS). Pikateräksestä valmistetut taltat on helppo teroittaa teräviksi ja ne kestävät terävinä huomattavasti paljon hiiliteräksestä valmistettuja talttoja pidempään. 

Saatavana on myös vielä HSS-talttojakin laadukkammista terämateriaaleista valmistettuja talttoja. Kryo- ja pulverimetallitalttoja suositellaan etenkin kovien jalopuiden, vanerin sekä muiden kuluttavien ja tylsyttävien materiaalien sorvaajille.

Kryo-taltat on valmistettu pikateräksestä, mutta modernin tieteen keinoin. Niiden salaisuus on valmistusprosessissa, jossa hyödynnetään äärimmäisiä lämpötilaeroja. Kuumentamisen lisäksi metallia myös jäädytetään valmistusvaiheessa, aina –185 celsiusasteeseen saakka. Tällöin sen rakenne muuttuu entistä sitkeämmäksi: terä pysyy pidempään terävänä, mutta on silti helppo teroittaa. Valmistajan mukaan pikateräksestä valmistetut KRYO-taltat pysyvät terävinä kolme kertaa kauemmin kuin tavalliset HSS-taltat: käyttäjiltä saamamme ylistävän palautteen mukaan jopa vielä pidempään. 

Pulverimetallista (powder metal) valmistetut taltat ovat sorvitalttojen ehdotonta eliittiä ja kestävät terävinä vielä Kryo-talttojakin pidempään. Niissä pikateräkseen (HSS) on seostettu kovempia metallimateriaaleja monien eri tuotantovaiheiden kautta. Normaalia kovempi ja sitkeämpi rakenne tekee niistä vaativan ammattilaisen talttoja. Poratuuli suosittelee Crownin PRO PM -talttoja etenkin kovien puulajien sorvaajille sekä heille, joilla ei ole mahdollisuuksia teroitella talttojaan sorvaamisen yhteydessä. PM-talttojen teroittaminen on jonkun verran työläämpää kuin tavallisten HSS-talttojen, eikä niitä usein saakaan aivan yhtä teräviksi.