Poratuuli

Sekoituskoneet

Hirsiporaamisen jai laastinsekoittaminen ovat yleisimmät tavat, joilla hyväkin porakone saadaan rikottua. Tavallisen porakoneen vääntö riittää pienillä kierroksilla usein kovaankin rasitukseen, mutta moottori ei tuuletu, kun nopeus on pudotettu elektronisesti. Tällöin yhdenkin saavillisen sekoittaminen voi polttaa porakoneen.

Varsinaiset sekoituskoneet on sen sijaan suunniteltu käytettäväksi yhtäjaksoisesti pienillä kierroksilla. Niissä kierrokset on pudotettu mekaanisesti, eli vaihteistolla. Vaihteiston ansiosta moottori pyörii koko ajan täysillä kierroksilla ja tuulettuu oikein, vaikka vispilä pyöriikin hitaasti.

Sekoituskoneet eroavat tavallisista porakoneista myös malliltaan, koska työskentelyasentokin on niillä usein erilainen. Ne ovat myös paremmin suojattuja roiskeita vastaan kuin porakoneet. 

Sekoituskoneita on saatavana kaikkiin tarpeisiin. Tehontarve riippuu siitä, mitä ja kuinka paljon kerrallaan aikoo sekoittaa. Satunnaisen sementtisäkin tai juoksevampien materiaalien sekoittamisessa pärjää pienitehoisemmallakin koneella, mutta esimerkiksi isompia rakennustyömaita varten on olemassa varsinaisia sekoitusasemia, joihin kuuluu palju ja telineessä oleva sekoituskone.

Vispilän kiinnitysjärjestelmä on merkkikohtainen, mutta yleisimmin sekoituskoneissa on joko M14-kierteen uros- tai naaraskiinnitys. Vispilöitä on saatavana eri kokoisia ja sekä nostavalla että painavalla kierteellä. Sopiva vispilä tulee valita sekoitettavan materiaalin mukaan.