Ruuvauskärjet

Ruuvattaessa tulee kiinnittää aina huomiota siihen, että valitsee ruuvinkantaan sopivan ruuvikärjen. Erilaisia kärkiä on kymmeniä – ja käyttämällä väärää pilaa helposti kannan, jonka jälkeen esimerkiksi vanhan ruuvin irrottamisesta tuleekin pykälää hankalampi haaste.

Myös ruuvikärjissä on suuria hinta- ja laatueroja. Huonolla kärjellä ei kannata nyhrätä, kun ammattikäyttöön suunnitellun laadukkaan ruuvikärjenkin saa omakseen alle eurolla.

Yleisimmät ruuvin kannat ja kärjet


Ura/latta
Vanhin ruuvikantamalli, jota on huono kääntää ja jolla on huono kestävyys. Löytyy vanhoista rakennuksista ja kalusteista, mutta nykyään käytössä korkeintaan sokeripaloissa tai pieninä kasausruuveina.
Koot: runsaasti erilaisia paksuuksia ja leveyksiä

Phillips

Perinteinen ristipääruuvi, jota nykyään käytetään etenkin gyproc-ruuveissa sekä kasausruuveissa.
Yleisimmät koot: 0, 1, 2 ja 3.

Pozidriv
Parannettu versio Phillips-kannasta. Ristikannan lisäksi siinä on myös pienemmät vinourat. Käytössä edelleen yleisesti.
Yleisimmät koot: 0, 1, 2 ja 3.

HEX
Kuusiokolo on jo pitkään käytössä ollut pitävä ruuvikanta. Käytetään edelleen muun muassa kasaus- ja huonekaluruuveissa.
Koot: milli- ja tuumakokoja

Torx
Uudempi ja koko ajan yleistyvä kantamalli, jonka pitävyys on erinomainen. Vaatii aina juuri oikean kokoisen kärjen ja kokoja on useita. Tuli alun perin tutuksi eri koneiden kasausruuvina, mutta tällä hetkellä torx on yleisin kantamalli myös puuruuveissa.
Yleisimmät koot: 5, 6, 7, 8, 9, 10, 15, 20, 25, 27, 30 ja 40.



Erikoiskannat ja -kärjet

Robertson
Neliökärki, joka on Suomessa hyvin harvinainen, mutta esimerkiksi Amerikassa yleinen kantatyyppi jopa tavallisissa puuruuveissa.
Yleisimmät koot: 1 ja 2

Reikä-Hex
Muuten samanlainen kuin tavallinen kuusiokolo, mutta keskellä ruuvinkantaa on pieni tappi, ja avaimessa vastaavasti sille sopiva reikä. Käytetään esimerkiksi sähkölaitteissa kasausruuvina.
Koot: milli- ja tuumakokoja

Reikä-torx
Muuten samanlainen kuin varsinainen torx, mutta keskellä ruuvinkantaa on pieni tappi, ja avaimessa vastaavasti sille sopiva reikä. Reikä kohdistaa kärjen aina tarkasti kohdalleen ja estää avaamisen ilman oikeanlaista työkalua. Käytetään esimerkiksi sähkölaitteissa kasausruuvina.
Yleisimmät koot: 10, 15, 20 ja 25

Tri-Wing, Torq ja Spanner
Erikoiskärkiä, joita käytetään lähinnä sähkölaitteissa, kojetauluissa tai muissa vastaavissa kohteissa, joita valmistaja ei ole tarkoittanut tavallisen pulliaisen avattavaksi. Auto- ja elektroniikkapuolella on käytössä myös muita erikoiskärkiä.

Assy / SIT
Muistuttaa pikaisella vilkaisulla torx-kantaa, mutta ei ole yhteensopiva, vaan vaatii oman kärkensä. Assy-ruuvit ovat yleisiä etenkin Wurthin myymissä puuruuveissa.
Yleisimmät koot: 10, 15, 20, 25 ja 30